Mitä on seikkailumatkailu?

Maailman ja kotimaan matkaajat etsivät alati uusia keinoja saada uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja juuri tämän vuoksi seikkailumatkailu elää omaa nousukiitoaan. Seikkailumatkailu itsessään voidaan määritellä varsin helposti nimensä mukaisestikin sellaiseksi matkailuksi, joka sisältää sekä fyysisesti aktiivista toimintaa, luonnosta tapahtuvaa toimintaa että kulttuurillista vuorovaikutusta. Kyseessä on myös seikkailumatkailuun erikoistuneen Adventure Travel Trade Association -yhdistyksen virallinen määritelmä.

Seikkailumatkailun ei siis välttämättä tarvitse aina olla laskuvarjolla hyppäämistä, sky divingia tai syvänmerensukellusta, vaikka toki kaikki edellä mainitut aktiviteetit kuuluvat tiivisti seikkailumatkailun piiriin. Voit siis seikkailumatkallasi nauttia yhtä hyvin esimerkiksi vaelluksesta tai hiihtoretkistä kauniissa luonnonmaisemissa.

Mikä seikkailumatkailussa viehättää?

Seikkailumatkailussa on toisin sanoen kyse uuteen kulttuuriin tai uuteen maisemaan ja luontoon tutustumisesta fyysisten aktiviteettien lomassa. Vaikka moni onkin aikaisemmin käsittänyt seikkailumatkailun sisältävän pelkkiä hurjia ja adrenaliinin täyteisiä aktiviteetteja ja omien rajojen rikkomista, tämä on todellisuudessa vain osa seikkailumatkailun laajempaa konseptia.

Seikkailumatkailu on täynnä mielenkiintoisia vapaa-ajan aktiviteetteja, joita tehdään normaalista poikkeavassa, eksoottisessa tai syrjäisessä paikassa. Vaikka seikkailumatkailu painottuu paljolti luontoon, voidaan sitä harrastaa myös sisätiloissa, esimerkiksi kiipeilyseinällä tai seikkailuradoilla. Siinä missä toiset seikkailusta nauttivat matkailijat hakevat matkoiltaan erilaisia riskejä ja jännitystä, toiset taas hakevat rentoutumista, uusia elämyksiä ja irtautumista arjesta. Seikkailumatkailijoille olennaista onkin uusien aktiviteettien kokeileminen, uusien haasteiden asettaminen sekä maisemista nauttiminen koskemattomassa ja eksoottisessa luonnossa.

Kenelle seikkailumatkailu sopii?

Seikkailumatkailu on erittäin suosittua erityisesti nuorten matkailijoiden keskuudessa juuri sen fyysisyyden takia, vaikka kuka tahansa ikään katsomatta voikin sitä harrastaa. Tässä mielessä on kuitenkin varmistettava, että kunto ja terveys sallii seikkailumatkailun, sillä esimerkiksi jotkin sairaudet, kuten astma ja muut hengitykseen vaikuttavat sairaudet, allergiat, paniikkihäiriö tai sydämen ja valtimoiden sairaudet, voivat joissain tapauksissa vaikeuttaa tai jopa estää tiettyjen aktiviteettien suorittamisen kokonaan.

Seikkailumatkailun suurimpana viehätysvoimana onkin sen tuoma jännitys ja mahdollisuus, jonka avulla matkailijat voivat siirtyä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle kokeillen aktiviteetteja ja asioita, joita he eivät välttämättä tulisi normaalissa arjessa koskaan kokeilemaan. Tämä johtuu omalla tavallaan sekä uuden paikan ja uusien tapojen tuomasta kulttuurishokista että toiminnallisten aktiviteettien tuomasta adrenaliinista ja jopa vaarallisuudesta.